Kerhoillat, kevät- ja joulujuhlat ja yleisötilaisuudet, miten ne syntyvät?
Ohjelmatoimikunta pohtii kokouksissaan reilun puoli vuotta ennen tapahtumaa, minkälainen se voisi olla. Mietitään, ideoidaan, selvitellään paikkoja, hintoja, ohjelmia ym. Joku on ollut jossain mukavassa paikassa juhlissa, kertonut paikasta meille ja me työstämme asiaa eteenpäin. Kerhoiltoja varten kuulostelemme onko joku kenties käynyt jossain kiinnostavassa paikassa, onko kokeiltu uusia retkireittejä, onko jotain muuta mistä saisi kerhoillan aiheen. Paitsi paikkoja ja ohjelmia mietimme myös juhlien tarjoilua.
Vuosien saatossa olemme havainneet, että syyskuussa on vaikea pitää kerhoiltaa. Silloin moni meistä on Lapissa ruskaa ihailemassa. Samoin huhtikuun hiihtoviikot aiheuttavat sen, että väki on muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Pitkiin aikoihin emme ole enää näinä kuukausina kerhoiltoja järjestäneetkään. Yhdelle kerhoillalle on kuitenkin vuodesta toiseen taattu osanottajajoukko. Menneen vuoden kuvat kiinnostavat tapahtumissa mukana olleita ja myös niitä, jotka vielä miettivät lähteäkö seuraavalla kerralla mukaan.
Ohjelmatoimikunta kaipaa vihjeitä kerhoilloiksi!
(Muokattu pitkäaikaisen ohjelmatoimikunnan vetäjän Ritva Purasen kirjoituksesta Lapinkävijä-lehdessä N:o 99, 2/2005.)