Aihearkisto: Yleinen

TOIMINTA SEIS KORONAN TAKIA

Kaikki yhdistyksen tapahtumat peruutetaan huhtikuun loppuun asti. Kaikkien yli 70-vuotiaiden on nyt pysyttävä kotona karanteenissa oman terveytensä ja yhteiskunnan kantokyvyn turvaamiseksi.

Tavataan hulppeissa toiminnan avajaisissa sitten, kun saamme taas kokoontua. Siihen saakka mahdollisimman hyvää kevättä kaikille!

Helsingin Seudun Lapinkävijät ry.

Hallitus

Peruutuksia koronan takia

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi olemme päättäneet siirtää myöhemmäksi rinkansäätökurssin (17.3.) ja peruuttaa lauantaisaunan (21.3.). Muita mahdollisia peruutuksia teemme tilanteen kehittymisen ja viranomaisohjeiden mukaan.

TARKISTA NETTISIVUJEN TAPAHTUMAKALENTERISTA KUNKIN TAPAHTUMAN TILANNE!

Helsingin Seudun Lapinkävijät ry.
Hallitus

Lapinkävijä 1/2020 ilmestynyt

Lapinkävijä-lehden nro 158 kansikuva.

Onnittelut kirjoituskilpailun voittajalle Ari Saariselle. Voittajakirjoitus Laestadiuksen unikkoa etsimässä löytyy sivulta 23.

Jos on kielipäätä, voi opetella saamenkielisiä maastotermejä, jotta ymmärtäisi karttoja paremmin.

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi vaihtui etelässä mukavan kuivassa pikkupakkasessa.
Moni ulkoilija varmaan kaipaa kuivaa pakkassäätä jatkuvan sateen tilalle. Lumi toisi valoisuutta ja jäätyneet järvet tarjoaisivat vaihtelua kesäisiin reitteihin. Saapa nähdä tuleeko oikea talvi Etelään tänä vuonna.

Pohjoisessa puolestaan lunta on tavallista enemmän. Pohjoisen talvesta voi nauttia vaikkapa Lapin tukikohdallamme Kukasjärvellä – yksin tai esimerkiksi talvihuoltoviikolla hyvässä seurassa. Etelän tukikohtaamme Karjakaivolla voi hyödyntää esimerkiksi Loppiaissaunan merkeissä tai omatoimisesti – Alamajalla saunoen, Ylämajalla tulistellen.
Uudenvuoden lupauksia miettiessä ja vuoden kulkua suunnitellessa kannattaa vilkaista toimintakalenteriamme. Yhdistyksellämme on alkaneena vuonna paljon kiinnostavaa toimintaa!

Markus Pyhälä
puheenjohtaja

PS. Kukasjärven suuntaan pääsee julkisilla suht edullisestikin, kiinnostuneet voivat kysellä minulta lisätietoja (markus.pyhala(at)lapinkavijat.fi, 040 419 0967).

Lapinkävijä 4/2019 ilmestynyt

Lapinkävijä-lehden nro 157 kansikuva

Saas nähdä milloin lehti kolahtaa postiluukusta. Sanoivat, että marraskuisen postilakon takia lehdet myöhästyvät reilusti. Ehkä tavallista useampi lukeekin siksi jutut netistä.

Kiva lukea niistä tapahtumista, joissa on itse ollut mukana, kun muut jutut tahtovat tehdä kateelliseksi. Poikkeuksena on Raija Hentmanin kertomus jouluretkestä 1990 Kaldoaivissa. Se kannattaa lukea oppimismielessä.